Maailman puukaupasta merkittävä osa tulee laittomasti hakatuista metsistä. Laittomissa hakkuissa yhtiöt käyvät hakemassa epäselvien omistusoikeuksien varjolla puut metsästä eivätkä hakkuun jälkeen enää varmista uuden puusukupolven syntymistä alueelle. Hakkuut tuhoavat metsiä suuria alueita, esimerkiksi Indonesiassa hävisi sademetsää laittomissa hakkuissa vuosien 2011 ja 2012 välisenä aikana 20 000 neliökilometriä. Ala on valtava, vastaten reilua prosenttia Indonesian maa pinta-alasta tai kuutta prosenttia Suomen koko pinta-alasta.

Suurelle osalle maailman ihmisistä puutavaran lähteellä on pienempi merkitys kuin puusta valmistetun lopputuotteen hinnalla. Osa asiakkaista ei kuitenkaan halua ostaa laittomista tai kestämättömällä tavalla hoidetuista lähteistä olevia puutuotteita. Metsäsertifioinnin tavoitteena on kertoa kuluttajalle, että merkin saanut tuote on valmistettu laillisesti hakatusta kestävällä tavalla hoidetuista metsistä saatavasta puutavarasta. Maailmanlaajuisesti uskottavia metsäsertifiointimerkkejä on kaksi. Suomessa ja koko maailmassa yleisin merkki on PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification). Vuonna 2014 valtaosa suomalaisista metsänomistajista kuuluu PEFC-sertifioinnin piiriin metsänhoitoyhdistyksien ryhmäsertifikaatin kautta. Suomessa PEFC-sertifikaatin on saanut automaattisesti kuulumalla metsänhoitoyhdistykseen, jolloin metsänomistajan ei ole tarvinnut edes lukea sertifioinnin kriteerejä.

Metsänomistajan kannattaa käydä lukemassa kriteerit tietääkseen mihin on ryhmäsertifikaatissa sitoutunut. PEFC-sertifioitu metsänomistaja on esimerkiksi sitoutunut jättämään uudistushakkuualoille jättöpuita. Jättöpuut pohjautuvat PEFC-kriteeriin kohdan 11 indikaattoriin: ”Metsän uudistamisaloille jätettyjen säästö- ja lahopuiden lukumäärä metsänomistajan metsissä on yhteensä keskimäärin vähintään 5 – 10 kappaletta hehtaarilla”. Jos metsänomistaja ei pyydä muuta, koneurakoitsijat noudattavat ehtoa automaattisesti jättämällä jokaiselle uudistusalalle säästöpuuryhmiä pystyyn.

Lukemalla kriteeriä oikein puuntuottaja voi tienata muutaman euron ja tehdä samalla ympäristön kannalta positiivisen liikkeen. Kriteeriä luetaan yleensä siten, että jokaisella hehtaarilla tulee olla jättöpuita, vaikka vaatimusten mukaan riittäisi, että tilalla olisi keskimäärin tarpeeksi jättöpuita. Metsänomistaja saisi ehtojen mukaan tehdä tilalleen yhden alueen, johon keskittäisi jättöpuut. Säästöpuiden keskittäminen voisi olla luonnon kannalta parempi vaihtoehto kuin nykyinen puiden jättäminen uudistusalan keskelle. Maiseman takia jätettyä metsää voisi käyttää koko tilan säästöpuina.

Suomessa PEFC toimii Suomen Metsäsertifiointi ry:n alaisuudessa. Yhdistykseen kuuluu 12 jäsenorganisaatiota kuten MTK ja Metsäteollisuus ry muiden metsäalan järjestöjen kanssa. Jäsenistössä ei ole yhtään luonnonsuojelujärjestöä. Luonnonsuojelujärjestöjä on pyydetty toimintaan mukaan, mutta järjestöt ovat kieltäytyneet osallistumasta PEFC-sertifikaatin toimintaan.Luonnonsuojelujärjestöillä on oma FSC-sertifikaatti (Forest Stewardship Council). FSC:n taustalla on Maailman luonnonsäätiö WWF. FSC-sertifikaatti on luonteeltaan suojelupainotteisempi kuin PEFC-sertifikaatti. Suomalainen FSC-sertifikaatti esimerkiksi vaatii, että metsänomistajan pitää suojella vähintään viisi prosenttia metsästään muiden suojeluehtojen lisäksi. FSC-sertifikaatin voi saada omiin metsiin Suomessa joko suoraan Innoforin tai UPM:n ryhmäsertifikaatin kautta.

Luontojärjestöjen kannattama FSC toimii Suomessa Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen alaisuudessa. Yhdistykseen kuuluu Metsäteollisuus ry sekä metsäyhtiöiden lisäksi myös tunnettuja luontojärjestöjä kuten Luonto-Liitto ja WWF-Suomi.

Markkinoilla on nykyään olemassa kaksi käytännössä yhtä vahvaa sertifikaattia. Luontojärjestöt ovat moittineet PEFC-sertifikaattia ja halunneet oman FSC-sertifikaatin leviävän laajalle alueelle. Luontojärjestöjen kannalta oman merkin leviäminen olisi lottovoitto. Luontojärjestöt saisivat entistä enemmän rahaa sertifioinnista ja voisivat määrätä metsien hoitoa yksityiskohtaisesti. Tilanteessa, jossa puuta saisi markkinoille vain FSC-sertifikaatilla, olisi metsien hallinta siirtynyt luontojärjestöjen johtajille.

Vain kymmenen prosenttia maailman metsistä on sertifioitu

Metsäserfiointi on maailmalla harvinaista. Sertifioinneista suositumpaa PEFC-sertifikaattia on reilulla seitsemällä prosentilla maailman metsistä ja FSC kattaa vain viisi prosenttia tuottavasta metsäpinta-alasta. Osa metsistä on kaksoisertifioituja, yhteensä sertifioidut metsät kattavat vain alle kymmenen prosenttia maailman metsistä.

Suomi on maailmanmittaluokassa sertifioinnin suurvalta, Suomen metsät kattavat maailman PEFC:llä sertifioiduista metsistä reilut kahdeksan prosenttia. Suomea suuremmat pinta-alat on PEFC-sertifioitu vain USA:ssa ja Kanadassa.  Suomalaiset metsäyhtiöt käyttävät huomattavan osan maailman sertifioidusta puusta. UPM:n vuoden 2013 vuosikertomuksen mukaan 80 prosenttia UPM:n käyttämästä puutavarasta tulee sertifioiduista metsistä. Tilanteessa, jossa UPM:n omat metsät sekä 95 prosenttia suomalaisista metsistä on serfioituja, voidaan nopeasti laskien päätellä UPM:n ostavan ulkomailta merkittävät määrät sertifioimatonta puuta. Metsä Boardin vuoden 2013 vuosikertomuksesta löytyy Metsä Boardin käyttämän puun sertifiointiosuudet per ostoalue:

• Suomi 95 prosenttia
• Ruotsi 77 prosenttia
• Baltian maat 29 prosenttia
• Venäjä 44 prosenttia
• Yhteensä 65 prosenttia

Sen lisäksi, että ulkomaalaisesta puusta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin kotimaisesta puusta, ei ulkomaisen puun tarvitse olla myöskään sertifioitua. Metsäyhtiöt voivat ostaa sertifioidun puun lisäksi myös sertifioimatonta puuta, koska vain 70 prosenttia käytetystä puusta tarvitsee tulla sertifioiduista lähteistä, jotta lopputuotte säilyy kokonaan sertifioituina.

Ruotsalaiset ovat olleet sertifioinnissa suomalaisia laiskempia. Maaliskuussa 2014  Ruotsissa vain neljäkymmentä prosenttia metsäpinta-alasta on PEFC-sertifioitua ja 48 prosentia FSC-sertifioitua. Jos sertifioinnilla olisi tuotteiden myynnin kannalta merkitystä, saisi suomalainen metsäteollisuus huomattavan etulyöntiaseman ruotsalaisiin kilpailijoihin nähden sertifioidun puuraaka-aineen avulla.

Sertifikaattien vaatimukset vaihtelevat maittain

PEFC-merkki on vaikutukseltaan maailmanlaajuinen, mutta sen vaatimukset vaihtelevat riippuen sertifikaatin varsinaisesta antajasta. Maiden välisten erojen lisäksi Pohjois-Amerikassa pienillä toimijoilla on erilaiset vaatimukset kuin suuremmilla toimijoilla.USAssa pienemmille, alle 4000 hehtaaria omistaville, metsänomistajille on kehitetty The American Forest Foundation’s (AFF) standardi . Standardi eroa merkittävästi suomalaisesta PEFC-standardista. Standardin pääkohdat vapaasti suomennettuna menevät:

1. Sitoumus noudattaa kestävää metsätaloutta. Käytännössä metsänomistajalla pitää olla tavoitteellinen suunnitelma metsänhoitoon. Suunnitelman voi naputella itse verkosta löytyvälle word-pohjalle. Suunnitelma ei ole samanlainen mittauspäiväkirja kuin suomalainen metsäsuunnitelma.
2. Lakien noudattaminen. Lakeja tulee noudattaa.
3. Metsien uudelleen istuttaminen ja metsittäminen. Hakatut alueet tulee metsittää uudestaan viiden vuoden sisällä metsänomistajan omien tavoitteiden mukaisesti.
4. Ilman, veden ja maaperän suojeleminen. Metsänomistajan tulee noudattaa osavaltion ohjeita metsänhoidossa, haitallisia (vieras-)lajeja tulee torjua sekä torjunta-aineiden tulee olla viranomaisten hyväksymiä.
5. Kalat, eläimet sekä monimuotoisuus. Paikallisten lakien suojaamien uhanalaisten lajien asuinpaikkoja ja suojeltavia kasvupaikkoja ei saa tuhota.
6. Luonnonkauneus. Metsänhoidossa tulee ottaa huomioon luonnonkauneus silloin, kun siitä tulee metsänomistajalle vain pieni kustannus. Esimerkiksi tukkirekkojen lastauspaikat tulee sijoittaa pois ihmisten näköpiiristä.
7. Säästä erikoiset paikat (=historiallisesti, kulttuurisesti tai biologisesti säästettävät paikat).
8. Metsän kaataminen ja muut toiminnat tulee tehdä hyväksyttyjen toimijoiden toimesta. Toimijoiden tulee noudattaa työnantajan velvotteita.

Tavallinen suomalainen puuntuottaja täyttäisi helposti Yhdysvaltalaisen PEFC-merkin ehdot. USAssa ei ole suomalaista ryhmäsertifiointia vaan jokainen metsänomistaja ottaa itse yhteyttä ATFS:n edustajaan.

AFF:n PEFC:n ehdot ovat suomalaista PEFC:tä löysemmät. Missä on USA:n ehdoissa säästöpuut? Missä on USA:n ehdoissa metsätiesuunnitelmien ympäristöselvitys? Minusta tuntuu epäreilulta, että samoille markkinoille tulvii metsäteollisuustuotteita saman PEFC-merkin alla kevyempien vaatimuksien jälkeen. FSC-sertifikaatilla on vastaava ”helppo muualla – vaikea Suomessa” käytäntö. FSC-järjestön kymmenen sääntöä vastuuntuntoiselle metsänhoidolle ovat mielestäni hyviä ja uskon valtaosan suomalaisista metsänomistajista täyttävän säännöt helposti. Suomenkielisten FSC:n sivujen mukaan ”periaatteet ja kriteerit ovat samanlaisina käytössä maailmanlaajuisesti, mukaan lukien trooppiset metsät ja havumetsät, eri ekosysteemit, kaikki erilaiset kulttuuriympäristöt ja poliittiset ja juridiset järjestelmät”. Lause on muunneltua totuutta.

Maailmalla yhteisten sääntöjen lisäksi Suomeen on luotu omat paikalliset lisäykset. Suomen paikalliset lisäykset ovat erittäin yksityiskohtaisia ja rajoittavat metsän taloudellista käyttöä monella tapaa. Suomen sertifikaatissa on yksityiskohtaisia rajoituksia käytännössä kaikkiin metsätaloudellisiin toimenpiteisiin maanmuokkausesta lannoitukseen. Esimerkiksi FSC-sertifikaatissa kohdan 6.3.8.2 mukaan ”kasvatuslannoituskohteet voivat pitkällä aikavälillä kattaa korkeintaan 30% metsänomistajan metsäalasta. Yli 10 000 ha:n metsänomistajat lannoittavat vuoden aikana korkeintaan 2 %:n hallitsemastaan metsäalasta”.

Suomen säännöt ovat eri maailmasta kuin FSC:n yleiset säännöt. Minun on vaikea uskoa, että Etelä-Amerikan sademetsään raivatuilla FSC-sertifioiduilla puupelloilla noudatetaan samaa sääntöä kuin Suomen 6.9.2 S.B: ” Metsänomistaja voi kasvattaa metsätalouskäytössä vierasperäisiä puulajeja korkeintaan 5 % metsämaan pinta-alasta”. Australiasta peräisin oleva Eukalyptys on Etelä-Amerikassa vierasperäinen puulaji, jolloin suomalaisen sertifikaatin mukaan niitä saisi olla vain 5% metsänomistajan metsämaan pinta-alasta.

FSC:n sivuilta voi käydä lukemassa muiden maiden vaatimuksista. Esimerkiksi Chilen vaatimuksissa samassa kohdassa 6.9.2 ei kielletä vierasperäisten lajien käyttöä vaan vaaditaan vieraslajien leviämispotentiaalin tuntemista. Käytännössä kaikissa muissa maissa kuin Suomessa sertifikaatissa painotetaan vieraslajien, kuten jättiputken, leviämisen estämistä.

FSC-sertifioidut sademetsään raivatut puupellot ovat aiheuttaneet myös  FSC:n emojärjestössä pohdintaa FSC-merkin uskottavuudesta. Ylen uutisen mukaan jopa FSC:n emojärjestössä on alettu pohtimaan merkin uskottavuutta. Vastaavaa kritiikkiä FSC-sertifikaattia kohtaan on kuulunut myös Ruotsissa. Ruotsissa ympäristöjärjestöt ovat pettyneitä ympäristöjärjestöjen omaan FSC-sertifikaattiin.

Sademetsien ja pohjoisen väliset epäsuhtaiset sertifiointivaatimukset ovat luoneet myös oudon tilanteen, jossa UPM:n on tuonut FSC-sertifioitua sellua Etelä-Amerikasta Raumalle. UPM on tuonut sellua, koska se ei ole saanut sanojensa mukaan tarpeeksi FSC-sertifioitua puuta Suomesta. Minun on vaikea uskoa, että tuhansien kilometrien päässä olevaan sademetsään raivatusta puupellosta syntyy luonnon kannalta parempaa sellua kuin lähellä sijaitsevasta suomalaisesta perhemetsästä.

Sertifikaatti on kiva lisä, mutta ei mikään ehdoton vaatimus

Suomessa jaksetaan toistaa, että metsäsertifiointi on välttämättömyys puutuotteiden saamiseksi maailman markkinoille. Esimerkiksi PEFC:n Suomen puheenjohtaja Jan-Erik Enestam sanoi Maastullin haastattelussa, että ”voi perustellusti sanoa, että ilman sertifiointia suomalaisen metsäteollisuuden tuotteiden vienti ei enää onnistuisi.”

Väite on ihmeellinen tilanteessa, jossa vain 10 prosenttia maailman metsistä on sertifioituja. Ovatko uomalaiset puutuotteet (kuten sellu ja kartonki) niin huonoja, että emme saisi niitä myytyä kuin sertifioitujen tuotteiden erikoismarkkinoille? Miten ruotsalaiset saavat tuotteensa markkinoille? Etsin pöydälläni olleista lehdistä metsäsertifiointimerkkejä jutun kuvitukseksi. Löysin sertifiointimerkit sekä Metsälehdestä että Maastullista, muista lehdistä merkin löytyminen olikin jo haastavampaa. Metsäalan ulkopuolisten lehtien lukijoita eivät sertifikaatit kiinnosta, lehtien ei kannata tuhlata asialle edes merkin vaatimaa pinta-alaa.Suomessa sertifikaatteja perustellaan saksalaisten paperin ostajien vaatimuksilla. Kuulemma saksalainen hienostorouva haluaa muotilehtensä olevan painettuna sertifioidulle paperille. Väite on peräisin varmaankin Lapin metsäsodan ajoilta, jolloin Greenpeace vaati saksalaisia lehtitaloja lopettamaan paperin ostamisen suomalaisilta pohjoisessa olevilta paperitehtailta. Kannattaa käydä katsomassa kirjeitä Eija-Riitta Korholan valaisevasta blogikirjoituksesta. Painostus oli varmasti osiltaan johtamassa boikottiin listattujen Kemijärven sellutehtaan ja Kajaanin paperitehtaan lopettamisiin.

IKEAn menettäessä Venäjällä FSC-sertifikaatin en nähnyt lehdissä suuria otsikoita eikä IKEAn myynti notkahtanut. Ihmiset tekevät omilla rahoilla toimiessaan ostopäätöksen hinnan mukaan, jos tuotteella on jokin ympäristösertifikaatti niin asia on kiva, mutta ostohetkellä hinta ratkaisee.

Metsäsertifioinnin tilanne on vielä muutosvaiheessa

Suomen metsien sertifiointi on murrosvaiheessa vuoden 2015 alussa metsänhoitoyhdistyksien jäsenyyden tullessa vapaaehtoiseksi. Samalla, kun metsänomistaja eroaa metsänhoitoyhdistyksestä, hän eroaa lähtökohtaisesti myös MHY:n PEFC-ryhmäsertifikaatista. UPM haistoi muutoksessa mahdollisuuden ja ryhtyy tarjoamaan kilpailevaa sertifiointia Metsänhoitoyhdistyksien rinnalle. Arvatenkin näemme myös muita liikkeitä sertifiointimarkkinoilla. Puuta saa myydä myös ilman sertifikaattia.

Päivitys 17.10.2014: Tällä kertaa arvaukseni osui oikein. Metsäkeskuksesta irtautunut Otso-metsäpalvelut mainosti näyttävästi Metsälehden takasivulla tarjoavansa metsäsertifiointia. Metsäsertifiointi maksaa vuoden 2014 hintatasolla Otson kautta 25€ + 0.1€ per hehtaari + arvonlisäveron. Esimerkiksi 50 hehtaarin tilan metsäsertifiointi maksaa 30 euroa vuodessa. Lisäksi metsänomistajan pitää jostakin syystä ilmoittaa metsissään tehdyt toimenpiteet seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä Otsolle metsävaratiedon mukaisessa formaatissa. Otson ja UPM:n lisäksi myös Metsäliitto osuuskunta tarjoaa omaa metsäsertifiointia hallinnossaan oleville asiakkaiden metsille. En näe sertifikaatteja kokonaisuudessaan mörköinä. Sertifikaatttien kuuluisi olla tehokas tapa kertoa kuluttajalle, että hänen käyttämänsä puutavara tulee vastuullisesti hoidetuista laillisista lähteistä. Sellaisia mitä Suomen perhemetsät ovat pelkästään paikallisia lakeja noudattamalla. Meidän kannattaisi mukauttaa sertifiointisäännöt oikealle tasolle, emme ole enää niin rikas kansakunta, että meidän kannattaa rankaista itseämme sisäsyntyisillä lisäsäännöillä.