Hiljaista taimikonhoitoa raivausveitsellä

Luin vuonna 2011 Metsälehdestä artikkelin (kauhujen) taimikonhoidosta. Tarinassa kerrottiin, miten perhe oli raivannut yhden hehtaarin kuviota vuoden vapaa-aikansa. Raivaus oli ollut liian rankkaa ja perheen jälkikasvu oli alkanut kyseenalaistamaan koko metsänhoidon järkevyyttä. Perheen työmenetelmänä oli ollut risujen katkominen puutarhasaksilla. Taimikonhoito on rankkaa, mutta puutarhasaksien käyttäminen on jo liiottelua rankkuuden hakemisessa.

Metsänhoitoon on kehitetty runsaasti erilaisia työvälineitä. Valtaosa välineistä on käytännössä turhia, mutta joukossa on myös kannattavia hankintoja. Meillä on käytössä muutama Finraivan valmistama Raiva-merkkinen raivausveitsi. Ostimme veitsemme suoraan valmistajalta, raiva maksaa vuonna 2012 valmistajan sivuilta ostettuna verollisena 35€ + 8.5€ postikuluihin. Veitsiä valmistetaan sekä oikea- että vasenkätisille. Raivausveitsen rakenne on yksinkertainen. Runko on taivutettu putki, rungon päällä kumikahva ja risujen leikkaaminen hoituu runkoon hitsatulla terällä. Raivan terä on teroitettu vain yhdeltä puolelta. Terää kannattaa teroittaa aina välillä hiomakivellä, teroitus kuuluu tehdä vain toiselle (teroitetulle) puolelle. Tasaiselta puolelta voi poistaa varovaisesti teroituspurseet, mutta älä varsinaisesti teroita terää kahdelta puolelta. Raivausveitsen etuna moneen käsityökaluun (vesuri / puutarhasakset) verrattuna on hyvä työasento sekä tehokkuus. Raivan kanssa työskennellään seisaaltaan miellyttävässä työasennossa. Varsinainen raivaus tehdään kahdella kädellä, toinen käsi taivuttaa risua ja toisessa kädessä olevalla raivausveitsellä vedetään risu yhdellä liikkeellä poikki. Taivutettu risu katkeaa huomattavasti kevyemmin kuin taivuttamaton. Raiva on hyvä apuväline kevyeen reikäperkaukseen harvahkoissa taimikoissa. Veitsellä voi poistaa tarkasti säästettävien taimien ympäriltä kilpailevia taimia. Raivaussahalla työskennellessä jääväksi tarkoitetut puut saavat helposti vaurioita. Harvoissa taimikoissa ei aina välttämättä ole hyvää ”varataimea” rinnalla, vahingon jälkeen taimikkoon jää pieni aukko. Aukko tulee katoamaan ennen päätehakkuuta puuvälin kasvaessa, mutta vahinko harmittaa aina yhtä paljon. Raivalla saa poikki jopa viisi senttimetriä paksuja puita, jos terä on kunnossa. Itse kamppailin kuvaa varten pari vetoa tylsällä terällä ennen kuin kuvan koivu antautui. Käytännössä raivausveitsi on tehokas vain parin kolmen sentin risujen kanssa. Parin sentin risut menevät poikki kevyellä liikkeellä, paksumpien kanssa joutuu jo hieman taistelemaan myös terän ollessa kunnossa. Taimikon vartuttua kannattaa käyttää raivaussahaa. Raivan kanssa varttuneessa taimikossa suurin tulos on rakot kämmeniin.

Raivan kanssa työskennellessä kannattaa olla varovainen. Raivalla on vaikea satuttaa itseään, mutta jalkaa kohti suuntautuva leikkuuliike muodostaa riskin. Vedin itseäni kerran väsyneenä Raivalla jalkaan. Tuloksena oli reikä housuihin ja nahkaan pieni viilto. Raivalla voi vaurioittaa myös hartioita ja käsiä, jos käyttää raivaa väärin. Katkaisu kuuluu aloittaa terän ollessa puussa kiinni, jos ottaa terään ilmassa vauhtia ennen puuta, aiheuttaa nivelille turhaa iskevää kuormaa.

Raivausveistä voi käyttää istutettujen taimien heinäämiseen. Istutetut taimet uhkaavat hautautua muutaman vuoden kuluttua heinikkoon. Heinikon sisällä kasvavat taimet joutuvat kilpailemaan valosta sekä juuristoalasta heinien kanssa. Kilpailu kuluttaa taimien voimaa ja niiden kasvu on hitaanpaa. Raivausveitsellä saa kaadettua heinät ja muut kasvit taimien päältä tarkasti.

Suoritamme oman taimikonhoitomme valtaosin tehokkailla raivaussahoilla. Tiloilla, joilla on vähemmän tarvetta raivaussahalle, raivaveitsi on kannattava hankinta. Jos metsälehden esimerkkiperhe olisi käyttänyt raivaveistä, ei hehtaarin hoitamiseen olisi kulunut vuotta.