Toimivat puumarkkinat tarvitsevat tasaista ostamista

Metsäteollisuudella on ollut tapana aika ajoin vaatia valtiovallalta toimia puumarkkinoiden toiminnan parantamiseksi. Esimerkkinä metsäteollisuuden vaatimuksista on 21.09.2012 Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistu juttu, missä sahayrittäjät kaipasivat valtiovallan apua raaka-aineen ostamiseen:

Sahatavaran hinta on laskenut vuosien saatossa Suomessa ja hinta on esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan nähden matala. Vaade markkinatalouden hylkäämisestä tuntuu nykyaikana yllättävältä (varsinkin lähtökohdin kapitalistiselta järjestöltä):

Onko kansantalouden kannalta perusteltua, että kysyntätarjontatasapaino haetaan vapaasti markkinatalouden ehdoilla, vai onko järkevää, että tasapainotasoa nostetaan määrällisesti valtion ohjauksella

Kyllä, kansantaloudellisesti kaupankäyntiä on perusteltua tehdä markkinatalouden ehdoilla. Vaikka markkinatalous ei toimi täydellisesti, markkinatalous on tunnetuista talousjärjestelmistä toimivin. Sahoilla on myös markkinataloudessa mahdollisuus turvata puutavaran saanti. Avaimena tasaiseen puunmyyntiin olisi puun tasainen ostaminen.

Kuvaaja: Yksityismetsien viikoittaiset puukauppamäärät 2009–2011 (Lähde Metsätilastollinen vuosikirja 2011  / luku neljä)

Metsäteollisuuden puun ostaminen on kuvaajan mukaista heilumista ”haluamme ostaa, miksi metsänomistajat eivät myy” ja ”rakentaminen on seis, sahat seisovat” julkilausumien välillä. Maailman näyttäessä synkältä ostomiehille annetaan kielto ostaa lisää leimikoita. Jo ostetut leimikot hakataan hiljalleen pois ja uusista leimikoista ei anneta edes ostotarjousta metsän omistajan halutessa myydä puuta. Kun maailma näyttää taas valoisalta, teollisuudessa herätään pystyvarastojen vähäiseen määrään. Ostomiehille tulee määräys ostaa leimikoita hinnalla millä hyvänsä ja valtiovaltaa huudetaan apuun vauhdittamaan metsänomistajien myyntihaluja.

Metsäteollisuuden kannattaisi tasata omia ostojaan, pienellä ennakoinnilla ja kevyemmällä reagoinnilla markkinasignaaleihin metsänomistajille annettaisiin mahdollisuus myydä puuta jatkuvasti ja hinnat pysyisivät tasaisemmalla tasolla. Metsäteollisuuden epätasainen ostokäyttäytyminen ei ole kenenkään etu. On kohtuutonta vaatia puuntuottajilta tasaista myyntivoluumia samalla, kun omat ostot heittelevät ylläolevan kuvaajan mukaisesti.

Metsäteollisuus voisi tasata puunsaantia myös hakkaamalla tarpeen yllättäessä puutavaraa omista metsistä. Metsäyhtiöillä on historiallisesti paljon metsää, esimerkiksi UPM omistaa Suomessa 770 000 hehtaaria talousmetsää. UPM:llä olisi mahdollisuus vähentämällä / kiihdyttämällä omissa metsissään hakkuita vähentää / lisätä nopeasti puuntarjontaa. UPM on viime aikoina myynyt aktiivisesti metsäomistustaan ulkopuolisille. Yhtiö on nähtävästi laskenut, että metsäomistus ei kannata.

Puun hintaa ja tarjontaa neuvoteltiin 1960-1990 lukujen välissä maanviljelijöiden (MTK) ja Metsäteollisuuden välisissä neuvotteluissa. Neuvotteluiden lopputuloksena oli sopimuskaudelle kuitu- ja tukkipuulle hintasuositus. Käytännössä hintasuositus oli minimihinta mitä metsäteollisuus sitoutui maksamaan. Metsäteollisuus esitti neuvotteluissa miten paljon puuta he tarvitsevat ja metsänomistajapuoli sitoutui toimittamaan vähintään tarvittavan määrän puuta markkinoille. Metsäteollisuus ei halunnut jatkaa sopimista, koska puuta uskottiin saatavan edullisemmin tuomalla ulkomailta sekä hintaneuvotteluiden oletettiin olevan suotuisampia yksittäisten metsänomistajien kanssa kuin etujärjestön kanssa.

Metsäteollisuus ei lopettanut hinnoista sopimista kokonaan lopetettuaan neuvottelut MTK:n kanssa. Viimeisellä todistettavalla sopimuskierroksella metsäteollisuusyritykset sopivat ostohinnoista keskenään ilman metsänomistajia. Yritykset saivat markkinaoikeudelta tuomion ostokartellista. Langettavan tuomion perusteluissa todettiin:

Metsäliitto ja Stora Enso ovat osallistuneet kilpailunrajoituslain 6 §:ssä (480/1992) ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artiklassa kiellettyyn valtakunnalliseen hintayhteistyöhön ja kiellettyyn tietojenvaihtoon 1.1.1997–huhtikuu 2004. Yritykset ovat muun muassa sopineet yhteisistä alennustavoitteista ja tavoitehinnoista sekä enimmäishintatasosta.

Sinänsä sahojen ja metsäteollisuuden haavetta puunmyynnin pakottamisesta on helppo ymmärtää. Yrityksen kannalta tilanne, missä raaka-aineostot hoituisivat vapaasti vaihtelevilla ostomäärillä suorana itse määriteltyyn ostohintaan, olisi ihanne. En kuitenkaan usko, että sahat olisivat itse valmiita myymään lopputuotteitaan ostajien vapaasti määräämään hintaan. Odotan innolla rakennusteollisuuden päänavausta raaka-aineen (=sahatavara) hinnan ja saatavuuden arvaamattomuudesta ja voimakkaita vaatimuksia markkinatalouden hylkäämisestä puutavaran hinnoittelussa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.