Boorinpuutoksen korjaaminen soluboorilla

Metsätilamme sijaitsee Savossa vanhoilla kaskimailla. Maasta on kulkeutunut ravinteita pois ensiksi ruokasadon ja myöhemmin puusadon mukana. Boorin taivaalta veden mukana tuleva sadanta ei ole riittänyt korvaamaan menetettyä booria, jolloin maasta loppunut aikojen saatossa boori kesken.

Metlan ”Puiden ravinnepuutokset – metsänkasvattajan ravinneoppaan” mukaan boorin puutostilassa ligniinisynteesi ei toimi normaalisti. Boorin puutos sotkee ensiksi kasvun juuristossa ja sen jälkeen myös latvassa. Yleinen tapa tunnistaa boorin puutos on huomata kuusien latvakasvun meneminen sekaisin. Kuuset alkavat boorin puutoksen mentyä vakavaksi tuottaa montaa latvaa, jolloin puista tulee pensasmaisia. Männyille ja koivuille tulee vastaavia ongelmia, esimerkiksi koivuille alkaa tulemaan latvanvaihtoja latvasilmujen tuhoutuessa. Puista tulee latvasta luutamaisia.

Ennen latvassa näkyvää ongelmaa puut ovat kärsineet maan alla piilossa jo aiemmin juurien kasvussa häiriötä. Juurien pituuskasvu kärsii ja juuret alkavat kasvamaan paksuutta. Puut eivät saa juurien mennessä heikkoon kuntoon tarpeeksi ravinteita ja puiden kasvu ja yleiskunto heikkenevät vaikeasti havaittavasta syystä.

Olimme teettäneet aiemmin toisille kuvioille neulasanalyysin. Neulasanalyysin mukaan meillä oli metsissämme puutosta boorista ja puiden kasvussa alkoi olemaan häiriöitä. Päätimme varmistaa, että taimikot eivät kärsisi boorin puutoksesta ja levitimme booria taimikoihin.

Metsässä on sitoutuneena sekä maaperään että puustoon booria. Esimerkiksi nuoreen kuusikkoon on sitoutunut 50-200 grammaa booria per hehtaari. Pintamaassa pitäisi jatkuvasti olla suunnilleen saman verran liukoista booria puiden juurien ulottuvilla. Boorin määrä on puuston kokonaismassaan nähden erittäin vaatimaton.

Lue loppuun