Tutustuminen metsäalan viranomaisiin, liittoihin, yhdistyksiin ja säätiöihin

Metsäala on pullollaan viranomaisia, liittoja, yhdistyksiä ja säätiöitä. Kannattaa lukea juttu läpi, voit löytää uusia kaipaamisia toimijoita tai ainakin ymmärrät paremmin mediassa käytävien keskustelujen taustoja.

Valtion hallussa olevat toimijat

Valtio on upottanut tassunsa syvälle metsään. Valtio toimii metsissä sekä lakia säätävänä toimijana, lakia toimeenpanevana viranomaisena sekä valtion omistamani yrityksinä. Ja kerää verokarhuna merkittävät verotulot puunmyyjiltä ja metsäteollisuudelta.

  • Metsäkeskus. Lain Suomen metsäkeskuksesta mukaan ”Metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien tehtävien hoitaminen”. Metsäkeskukseen tehdään hakkuuilmoitukset sekä Kemera-hakemukset. Vanhempi kansa puhuu Metsäkeskuksesta edelleen entisellä nimellä Metsälautakunta. Pahamaineinen Metsälautakunta saattoi laittaa metsänomistajan metsät lukkoon, jos metsiä ei hoitanut oikein.
  • MMM – Maa- ja metsätalousministeriö. Valmistelee metsätalouden lait ja asetukset. Ei ole suoraan tekemisissä kansalaisien kanssa.
  • Elinkeino- Liikenne- ja Ympäristökeskus (ELY-keskus). Valtio muokkasi virastorakennetta vuoden 2010 alussa yhdistäen virastoja yhteen. ELY-keskuksissa tehdään metsäpuolella esimerkiksi päätökset liito-oravahakkuista sekä metsäojituksista.

Rauduskoivu_TaimisuojaValtio rahoittaa joitakin toimijoita suoraan budjettirahoista tai toimii yrityksen omistajana. Yritykset eivät ole suoraan valtion hallinnossa, mutta omistajan tahto näkyy aina yrityksien toiminnassa.

  • Luonnonvarakeskus (Luke). Oman kuvauksen mukaan Luonnonvarakeskus on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Luke sisältää myös entisen Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) toiminnot.
  • Suomen ympäristökeskus (Syke) on oman kuvauksen mukaan ”valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka tarjoaa yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta tarpeellista tietoa, osaamista ja palvelua. SYKE on osa valtion ympäristöhallintoa, ja se toimii pääosin ympäristöministeriön, mutta vesivaroihin liittyen maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa”.
  • Metsähallitus ei ole hallintotyyppisestä nimestään huolimatta viranomainen. Oman kuvauksensa mukaan ”Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle kansalaisista suuryrityksiin”. Tunnetuin toiminta hakkuutulojen tuottaminen hakkaamalla valtion metsiä.
  • Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Valtioneuvoston kanslian alaisuudessa toimiva Tapio tuottaa esimerkiksi metsänhoitosuositukset. Tapio toimii vapailla markkinoilla kustantaen Metsälehteä sekä tuottaen metsäpuiden siemeniä.
  • Metsäpalveluyritys Otso. Valtio eriytti Metsäkeskuksen yksityisen toimijoiden kanssa kilpailevat metsäpalvelut omaksi itsenäiseksi yritykseksi.

Edunvalvojat

Puuntuottajien edunvalvonta on ollut perinteisesti hajallaan eikä edunvalvojilla ole ollut käytössään suuria rahasummia lobbaukseen. Suomen yli 600 000 metsänomistajaa voisivat muodostaa yhdessä merkittävän edunvalvontajärjestön, jos jokainen maksaisi edes pientä maksua suoraan metsänomistajien omalle edunvalvonnalle. Rahalla saa sanomansa perille.

Tällä hetkellä Metsäteollisuus on päässyt niskan päälle tiedotuksessa ja varsinkin lakiasäätävien ja valtion rahoja jakavien kansanedustajien lobbauksessa. Lobbaus on pitkäjänteistä työtä. Luin viime eduskuntavaalien alla kuinka Metsäteollisuus vei kansanedustajaehdokkaitakin tutustumaan metsäteollisuuden toimintaan ja kertomaan metsäteollisuuden tarpeista valtion suunnalle. Saa valmiiksi oikeat mielipiteet.MHY_KuitunauhaMetsäomistajien edunvalvonta on jakautunut useampaan puuntuotantoa erilaisista kulmista katsovaan järjestöön. Osa puuntuottajista kuuluu useampaan järjestöön, koska järjestöt täydentävät toistensa puutteita. Pääkaupunkiseudulla asuva, joulukuusia ja puuta tuottava, metsänomistaja voi kuulua samanaikaisesti viiteen järjestöön: Metsänhoitoyhdistykseen, jonka kautta MTK:on, Pääkaupunkiseudun metsänomistajiin, jonka kautta Etämetsänomistajien liittoon ja Joulupuuseuraan.

  • Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on oman kuvauksen mukaan ”ammatti- ja etujärjestö maanviljelijöille, metsänomistajille ja maaseutuyrittäjille”. Liitosta tuli merkittävä edunvalvoja Metsänhoitoyhdistyksien siirryttyä vuoden 2015 alusta MTK:n alle. MTK:n jäsenmäärä lähes kolminkertaistui muutoksen myötä vuoden 2014 lopun 141 000 jäsenestä vuoden 2015 toukokuun 410 000 jäseneen.
  • Metsänhoitoyhdistykset ovat vuoden 2015 lakimuutoksen jälkeen metsäpalveluyrityksiä edunvalvonnallisella mausteella. Yhdistykset tekevät edelleen edunvalvontaa paikallisella tasolla valtakunnallisen edunvalvonnan ollessa MTK:n hallussa.
  • Etämetsänomistajien liitto on etämetsäomistajien edunvalvontajärjestö. Koostuu paikallisyhdistyksistä, suurimmat jäsenyhdistykset Pääkaupunkiseudun metsänomistajat (PKMO) sekä Tampereen Seudun Metsänomistajat (TaSeMo). Olen PKMO:n  jäsen.
  • Joulupuuseuran tarkoituksena on oman kuvauksen mukaan ”edistää joulupuiden ja leikkohavujen kasvattajien sekä kasvattajien ja sidosryhmien välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä Suomessa”
  • Visaseuran tehtävänä on oman kuvauksen mukaan ”edistää neuvonnalla ja tiedotuksella visan kasvatusta, käyttöä, tutkimusta, jalostusta, markkinointia ja harrastusta; edistää visakoivun siemen- ja taimituotantoa; harjoittaa visakoivua koskevaa tiedotus- ja neuvontatoimintaa sekä toimia visasta kiinnostuneiden yhdyssiteenä”.
  • Maanomistajain Liiton tehtävä on oman kuvauksen mukaan ”maanomistajien etujen turvaaminen ja kehittäminen sekä jäsenten neuvonta”.

KuusenTaimiYksikesaTalvipaivaMetsäteollisuuden edunvalvonta on jakautunut ja edunvalvonnalla ei ole ollut samanlaista rahapulaa kuin puuntuottajien edunvalvonnalla.

  • Suuret metsäteollisuuden yritykset ovat järjestäytyneet Metsäteollisuus ry:hyn. Metsäteollisuuden oman kuvauksen mukaan ”Metsäteollisuus ry on metsäteollisuutta Suomessa harjoittavien yritysten edunvalvontajärjestö, joka edistää metsäteollisuuden kilpailukykyä ja kannattavuutta vahvistamalla alan toimintaedellytyksiä ja myönteistä julkisuuskuvaa Suomessa ja kansainvälisesti”.
  • Suomen Sahat on suomalaisten sahojen edunvalvontajärjestö. Erona Metsäteollisuuteen on se, että sahat toivovat edullista tukin hintaa, kun taas Metsäteollisuus painottaa edullista kuitupuun hinnoittelua.
  • Puutuoteteollisuus on puusta asioita, kuten taloja, siltoja ja huonekaluja, valmistavien yrityksien järjestö. Puutuoteteollisuuden tavoitteena on lisätä puurakentamista ja puurakentamisen edelletyksiä.
  • Lämpöyrittäjät ovat mukana Bioenergia ry:ssä. Oman kuvauksen mukaan ”Bioenergia ry:n tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta viisaasti edistämällä kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa. Pyrimme nostamaan uusiutuvan energian osuuden puoleen koko energiantuotannosta ja energiaomavaraisuuden asteen yli puoleen vuoteen 2030  mennessä”.
  • Metsäkoneyrittäjät kuuluvat Koneyrittäjien liittoon.

Metsäpuolen aktiivisin mediakeskustelu käydään MTK:n ja Metsäteollisuuden välillä. Molemmilla järjestöillä on täysipäiväisesti palkattuja työntekijöitä tekemässä mediatyötä. Viikottain Suomen lehdissä käydään vuoropuhelua, jossa ensiksi Metsäteollisuus väittää puun olevan Suomessa liian kallista ja MTK: kumoaa väitettä. Sama keskustelu kiertää viikottain lehdestä toiseen. RauduskoivujaTalvisenapaivanaValtion, puuntuottajien ja metsäteollisuuden lisäksi neljäntenä toimijana metsäsopassa ovat ammattiliitot ajamassa työntekijöiden etuja.

  • Metsäalan Asiantuntijat (Meto) on oman kuvauksen mukaan ”metsä- ja luonnonvara-alalla työskentelevien edunvalvoja. Metolaiset toimivat metsäsektorilla erilaisissa asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä”.
  • Metsänhoitajat ry on oman kuvauksen mukaan ”metsätieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden, muiden metsäalalla toimivien korkeakoulutettujen ja alaa opiskelevien työmarkkina- ja palvelujärjestö”.
    • Teollisuuden metsänhoitajat on oman kuvauksen mukaan ”teollisuuden puuhuollossa tai siihen läheisesti liittyvillä toimialoilla työskentelevien metsänhoitajien yhdistys”. Yhdistys on Metsänhoitajaliitto ry:n jäsenyhdistys.
  • Puuliitto on oman kuvauksen mukaan ”mekaanisen metsä- ja puusepänteollisuuden, bioalojen, metsä- ja metsäkonealan, venealan sekä harja- ja sivellin- ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö”.

Suomalainen metsäteollisuus ei kaadu ainakaan edunvalvojien puutteeseen. Puuntuottajien tuottaman puun hyödyistä taistelee monta toimijaa. Kakun jakaminen ei ole aina puuntuottajien edun mukaista. Tällä hetkellä puun hinnan ollessa maissa puun tuottamaan arvoon nähden, voidaan rehellisesti todeta muiden toimijoiden tekevän hyvää työtä ajaessa omaa etuaan.

Säätiöt ja muut toimijat

Suomessa toimii eturyhmien edunvalvonnan ulkopuolella joitakin metsäalan yhteisiä toimijoita joiden tavoitteena on edistää yleisesti puunkysyntää ja metsäalan toimintaympäristöä.

  • Metsämiesten säätiö jakaa vuosittain apurahoja metsäalan piirissä toimiville henkilöille ja yhdistyksille. Apurahoja myönnetään tutkimukseen, koulutukseen, hyvinvointiin, viestintään sekä metsäkulttuuriin. Apurahat ovat peräisin sotien jälkeen metsätyömailla ylimäärin perityistä ruokarahoista.
  • Metsäsäätiö rahoittaa toimintaa, jolla vahvistetaan metsäelinkeinon elinvoimaisuutta. Varat syntyvät, kun puunmyyjät maksavat puukauppatulosta vapaaehtoista menekinedistämismaksua metsäsäätiölle, jolloin puunostajat maksavat säätiölle myös yhtä suuren summan.
  • Metsämuseo Lusto on oman kuvauksen mukaan ”metsäkulttuurin valtakunnallinen erikoismuseo ja tiedekeskus”.
  • Suomen Metsäyhdistys on oman kuvauksen mukaan ”metsäalan ja metsistä kiinnostuneiden tahojen yhteistyöjärjestö. Yhdistyksellä on kaikkiaan 46 jäsentä, jotka kaikki ovat yhteisöjäseniä.” Toiminta on metsäalan kaikkien osapuolien yhteistä edunvalvontaa jakamalla metsätietoutta laajasti.
  • Metsähistorian seura on oman kuvauksen mukaan ”edistää laaja-alaisesti ja monitieteisesti metsähistorian ja -perinteen tutkimusta, tallennusta ja harrastusta. Seura toimii metsähistorian tutkijoiden ja harrastajien sekä metsäalan ammattilaisten verkostona”.
  • Metsäteho on oman kuvauksen mukaan ”Suomen johtavien metsäteollisuusorganisaatioiden omistama tutkimus- ja kehitystyöhön erikoistunut yritys. Metsätehon toiminnan keskeisinä tavoitteina on tutkia ja kehittää puun saatavuutta, korjuu- ja kuljetustekniikkaa sekä informaatiovirtaa ja toiminnan tehokkuutta”. Metsäteho tuottaa hyviä (metsäteollisuuden näkökulmasta) tehtyjä oppaita, jotka löytyvät usein myös verkosta ilmaiseksi.
  • PEFC Suomi vastaa Suomen paikallisesta PEFC metsäsertifioinnista.
  • Vastuullisen metsänhoidon yhdistys vastaa Suomen FSC metsäsertifioinnista.

 

Monen suomalaisen palkka tulee metsään riippuvista tukitoiminnoista

Metsäteollisuus työllistää Suomessa suoraan 42 000 ihmistä Suomessa. Tämän lisäksi monen ansiot syntyvät puutuotteiden valmistamisesta, metsäpalveluiden tuottamisesta, metsäpuolen koulutuksen järjestämisestä, viranomaistoiminnasta sekä erilaisessa etujärjestöissä.

KuusiAuringossaMetsästä leipänsä saavat ihmiset kuluttavat rahansa asumiseen, syömiseen ja erilaisien palveluiden käyttämiseen. Kun myyt puuta, annat samalla työpaikan suurelle laumalle ihmisiä. Siinä sivussa olisi kiva saada itsellekin edes pientä ansiota.

Suomi on yhdistyksien luvattu maa. Jos on kaksi ihmistä, syntyy kaksi yhdistystä. Olen varma, että en ole muistanut juttua tehdessä ottaa mukaan kaikkia yhdistyksiä. Jäikö jotain oleellisia toimijoita pois jutusta? Laita tämän jutun kommenttiin viestiä => lisään toimijoita mukaan juttuun. Vai onko jonkin toimijan kuvaus hämäävä => Laita kommentia, korjaan jutun kohdilleen.

4 thoughts on “Tutustuminen metsäalan viranomaisiin, liittoihin, yhdistyksiin ja säätiöihin

    • Metsäliitto Osuuskunta on haastava sijoitata toimijakenttään. Se on samalla metsänomistajien yhteisö ja metsäteollisuuden peluri. Metsäliitto voi joko maksaa puusta reilua hintaa ja tehdä vähän voittoa, tai sitten maksaa puusta normaali heikosti ja maksaa sitten takaisin rahaa bonuksina. Tällä hetkellä Metsäliitto on uusinut bonusjärjestelmänsä, maksavat paljon puut myyville reilua bonusta ja muille vähemmän.

    • Ei. Mistä tuli tälläinen ajatus? Sama kirjoittaja ja kielentarkastaja alusta lähtien. Minun oli tehnyt mieli jo pitkään tehdä tuollainen juttu, teen seuraavaksi taas enemmän suoraan puuntuotantoa koskevan jutun.

Vastaa käyttäjälle mika ö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *